|
B-poikien ylemmän jatkosarjan neljäs turnaus pelattiin sunnuntaina Jyväskylässä Killerin liikuntakeskuksessa. Tasaisissa merkeissä etenevä sarja tarjosi jälleen niin sietämättömän kihelmöivää jännitystä, että osa katsojista menetti äänensä ja taisipa jokunen pelien tiimellyksessä pudota penkiltäkin... Mikä riemastuttavinta, FoSun osalta piinava jännitys purkautui lopulta voittamisen riemuksi, vieläpä kahteen otteeseen. FoSu voitti molemmat ottelunsa, keräsi täyden pistepotin ja jatkaa seuraavaan turnauksen yksin sarjakärjessä
Päivän ensimmäisessä pelissä RoPo-92 haki revanssia edellisen turnauksen tappiostaan ja näytti pitkään aikeissaan onnistuvankin. Tarkassa ja tasaisessa pelissä RoPo käytti fosulaisten virheet hyväkseen ja johti kahden erän jälkeen 0-2. Kolmannen erän jälkimmäinen puolisko käänsi kuitenkin asetelman täydellisesti. Ajassa 38.52 FoSu kavensi ylivoimalla, ja nousi puoli minuuttia myöhemmin tasoihin. Molemmat maalit iski puolustaja Tuomas Mäntylä. Sama kaveri teki esityön myös voittomaaliksi jääneseen FoSun kolmanteen osumaan, jonka Ville Hakala taiteili mailanvarrella sisään. Lopullisen sinetin iski Nicolas Jokinen joka kirmasi keskialoituksesta läpi ja ujutti voittolukemiksi 4-2 ajassa 42.24. Kolmessa ja puolessa minuutissa FoSu nousi siis kahden maalin tappioasemasta kahden maalin voittoon! Upea suoritus erityisesti Mäntylän Tuomakselta, mutta ilman muuta koko joukkueelta, joka oli useiden poissaolojen vuoksi kutistunut kahteen kentälliseen.
Turnauksen kärkiottelussa FoSu kohtasi Hämeenlinnan FT Trackersin. Ensimmäinen erä mentiin maaleitta, vaikka FT Trackers hallitsi varsinkin erän loppupuolta ja loi jatkuvaa painetta FoSun maalille. Toiseen erään valmennusvelho Lukkala teki pienen muutoksen, jolla saatiin lisää voimaa puolustukseen, ja samalla hyökkäyskin alkoi toimia. Ensimmäinen enne saatiin ajassa 18.59, kun ykkösketju löysi työkalupakistaan nopean vastahyökkäyksen, jolla Henri Korko pelattiin tekopaikkaan. RoPo-pelissä jyväänsä hakenut Korko ei erehtynyt, vaan vei FoSun johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin Tuomas Mäntylä latasi suoraan syötöstä erälukemiksi 0-2. Kolmannessa erässä hartiavoimin raatanut Ville Hakala sai palkkion uurastukselleen. Trackersin ykköspakki napsautti avauksensa suoraan Villen lapaan, joka kiitti ja vei FoSun jo kolmen maalin johtoon. Mutta eihän peli vielä siihen päättynyt, sillä Trackers nousi maalin päähän; ensin avausmaali ylivoimalla ja sitten toinen kavennus vanhanaikaisella. Pahin pyristely raukesi kuitenkin ajassa 41.05, kun Henri Korko iski jälleen, tällä kertaa laidasta. FoSulle tuomittu jäähy tarjosi vielä vastustajalle yhden oljenkorren, mutta se katkesi Trackers-puolustajan harkitsemattomaan jäähyyn minuutti ennen päätössummeria. Kentälle tuli tilaa ja tutkapari Korko - Rämö pääsi kaunistelemaan tasavajaalla loppulukemiksi 2-5. Hattutempun laukonut Henri Korko teki tuhoisinta jälkeä vastustajan päässä, mutta iso käsi myös kaikille puolustajille, joille Trackers-karvaus ei antanut hetkenkään rauhaa. Hienosti kestitte! Kuten kesti maalin suulla Hemppukin.
Kahdella voitolla ja neljän pisteen päiväsaldolla FoSu nousi yksin sarjakärkeen 13 pisteellä. Sen takana seuraa kuitenkin tiivis nippu: Trackers 11 p, RoPo-92 ja KOO-VEE molemmat 10 p sekä Happee II 9 p. Nämä viisi joukkuetta ratkonevat kolme karsintapaikkaa, sillä lopuilla kolmella joukkueella (KU-68, SC Urbans ja Happee) alkaa olla jo liikaa piste-eroa kurottavaksi. Oman mausteensa soppaan ne tulevat silti epäilemättä antamaan.
Seuraava turnaus pelataan lauantaina 23.1. Janakkalassa. FoSu kohtaa silloin isäntäjoukkue SC Urbansin sekä revanssiottelussa KU-68:n, joka on jatkosarjassa tuottanut FoSun toistaiseksi ainoan tappion.
FoSu - RoPo-92 4 - 2 (0-1, 0-1, 4-0)
Tilastot:
06:07 0 - 1 RoPo-92 24:04 0 - 2 RoPo-92 25:56 FoSu - 2 min 26:24 RoPo-92 - 2 min 38:39 RoPo-92 - 2 min 38:52 1 - 2 yv Tuomas Mäntylä - Kasimir Raudus 39:28 2 - 2 Tuomas Mäntylä - Valtteri Rämö 42:17 3 - 2 Ville Hakala - Tuomas Mäntylä 42:24 4 - 2 Nicolas Jokinen - Ville Hakala 43:35 RoPo-92 - aikalisä 44:31 FoSu - 2 min
Jäähyt: FoSu: 2 x 2 min; RoPo-92: 2 x 2 min.
Pistepörssi: Tuomas Mäntylä 2+1, Ville Hakala 1+1, Nicolas Jokinen 1+0, Kasimir Raudus 0+1, Valtteri Rämö 0+1.
FT Trackers - FoSu 2 - 5 (0-0, 0-2, 2-3)
Tilastot:
18:55 0 - 1 Henri Korko - Valtteri Rämö 21:53 0 - 2 Tuomas Mäntylä - Samu Törmänen 34:49 0 - 3 Ville Hakala 38:26 FoSu - 2 min 38:57 1 - 3 yv FT Trackers 40:32 2 - 3 FT Trackers 41:05 2 - 4 Henri Korko - Kasimir Raudus 42:52 FoSu - 2 min 42:52 FT Trackers - aikalisä 43:43 FT Trackers - 2 min 43:59 2 - 5 tv Henri Korko - Valtteri Rämö
Jäähyt: FT Trackers: 2 x 2 min; FoSu: 1 x 2 min.
Pistepörssi: Henri Korko 3+0, Valtteri Rämö 0+2, Ville Hakala 1+0, Tuomas Mäntylä 1+0, Kasimir Raudus 0+1, Samu Törmänen 0+1.
- IK -
|