Suomen Tanssiurheiluliitto ry tiedottaa 6.4.08
Italialaiset Paolo Bosco ja Silvia Pitton ovat maailman tämän hetken ykköspari vakiotansseissa. He ovat voittaneet MM-tittelin 2006-2007 ja paljon muita suuria kilpailuja. Palkintokaapista heiltä on toistaiseksi puuttunut kaksi ykköspalkintoa. Toinen niistä oli Euroopan mestaruus. Sen pari voitti lauantaina Moskovassa käydyssä EM-kilpailussa, johon osallistui 57 maanosamme parhaimmistoon kuuluvaa vakiotanssiparia.
Bosco ja Pitton voittivat finaalissa kaikki viisi tanssiaan. Pari on kahden MM-tittelin lisäksi viimeisen vuoden aikana voittanut suurista kilpailuista mm. Grand slam finaalin Taiwanissa, Uk- ja International championship-mestaruudet Englannissa, German openin. Palkintokaapista puutuu kuitenkin vielä British Open-mestaruus. Vuosi sitten pari oli ko. kisassa kakkonen ja toukokuussa he lähtevät tavoittelemaan siitä kisasta voittoa.
Hopeaa EM:ssä tanssivat Venäjän Marat Gimaev/Alina Bassiouk. Pari oli kolmessa finaalin tanssissaan kakkosena ja tangossa sekä quickstepissä kolmantena. Venäläisparille Em-mitali oli ensimmäinen vakioista. He ovat sijoittuneet viime vuoden kisoissa lähes kaikissa tanssimissaan arvokisoissa sijoille 4-5, mutta nyt he onnistuivat nousemaan podiumille.
Pronssia tanssivat Italian Andrea Ghigiarelli/Sara Andracchio. Parilla oli tätä ennen voitettuna viime vuodelta MM-pronssia. Nyt mitalin väri oli lähellä kirkastua hopeisiksi, sillä he hävisivät kakkossijan vain yhdellä sijalukupisteellä. Pari tanssi kolme kolmossijaa ja kakkossijat tangosta sekä quickstepistä.
Moskovan Em-kisan ehkä vahvin nousija oli Venäjän Ivan Novikov/Margarita Klimenko. Viime vuoden nuorten maailmanmestarit nousivat heti ensimmäisessä aikuisten edustustehtävässään mitalin tuntumaan.
Suomalaisparit karsiutuivat kilpailussa toisella kierroksella. Pareistamme Markus ja Maaria Hirvonen olivat harmittavan lähellä neljännesfinaalia, jonne pääsi 25 parasta paria. Hirvosten loppusijoitus oli 26-28. He tanssivat ensimmäisen kierroksen hyvin keräten 31 tuomariruksia. Se vei heidät suoraan kakkoskierrokselle ohi re dance-kierroksen. Toiselta kierrokselta pari sai 22 ruksia. Viime vuonna Hirvoset sijoittuivat EM:ssä sijalle 32. SM-kisoissa he sijoittuivat tänä vuonna hopealle.
Jyväskyläläiset Sami Vainionpää ja Merje Styf keräsivät ensimmäiseltä tanssikierrokselta hienosti 30 ruksia ja pääsivät myös ohi re dande-kierroksen suoraan kakkoskierrokselle. Sieltä pari sai 18 ruksia ja loppusijoitukseksi kirjattiin 31-33. Pari voitti SM-kultaa helmikuussa.
Maailmanlistalla nämä kaksi suomalaisparia ovat parhaiten sijoittuneet suomalaiset vakiotansseissa. Vainonpää ja Styf ovat listalla sijalla 75 ja Hirvoset sijalla 192.
Tanssiurheilua
Vakiotanssien Euroopan mestaruuskilpailut, Moskova, Venäjä
1) Paolo Bosco/Silvia Pitton Italia 5,0 2) Marat Gimaev/Alina Basiouk Venäjä 12,0 3) Andrea Ghigiarelli/Sara Andracchio Italia 13,0 4) Ivan Novikov/Margarita Klimenko Venäjä 24,0 5) Simone Segatori/Annette Sudol Saksa 24,0 6) Wiktor Kiszka/Malgorzata Garlicka Puola 24,0 26-28) Markus Hirvonen/Mariia Hirvonen Suomi 31-33) Sami Vainionpää/Merje Styf Suomi
|